Tiivistelmä: Puolet nuorista kokee, että koulussa on aikuinen, jonka kanssa keskustella mieltä painavista asioista. Näiden nuorten osuus on suurempi kuin vuoden 2023 Kouluterveyskyselyssä. Puolella nuorista on masennusoireita, joista nuori ei ole kertonut kenellekään.
Olemme seuranneet tutkimuksessa vain niitä nuoria, jotka eivät olleet oman vastauksensa perusteella saaneet apua masennukseen tutkimusta edeltävän vuoden aikana. Tutkimuksen seuranta on vielä kesken. Seurannassa arvioidaan tarkemmin, kuinka moni nuorista saa masennukseen apua ensimmäistä kertaa ja millaista apu on.
Aineiston koko on 3412 nuorta.
Hyvinvointialue | Kunnat | Nuoren vastauksen perusteella koulussa on joku aikuinen, jonka kanssa keskustella, jos mieltä painaa joku asia*, % (n) | Nuoren vastauksen perusteella hänellä on masennusoireita, mutta hän ei ole kertonut niistä kenellekään**, % (n) |
---|---|---|---|
Etelä-Pohjanmaa | Kauhava | 65,8 (96) | 22,2 (6) |
Etelä-Savo | Savonlinna | 66,7 (106) | 47,6 (20) |
Kainuu | Kajaani | 58,7 (131) | 58,8 (30) |
Kanta-Häme | Forssa, Hattula, Hämeenlinna, Riihimäki | 51,6 (316) | 52,7 (97) |
Keski-Pohjanmaa | Kokkola | 49,1 (106) | 58,0 (29) |
Keski-Suomi | Laukaa, Jämsä, Jyväskylä | 51,3 (398) | 56,2 (105) |
Lappi | Enontekiö, Rovaniemi, Sodankylä, Utsjoki | 45,1 (101) | 50,7 (36) |
Pohjois-Karjala | Joensuu, Ilomantsi | 50,9 (162) | 45,5 (35) |
Pohjois-Pohjanmaa | Kuusamo, Liminka, Oulu | 48,9 (159) | 42,4 (36) |
Pohjois-Savo | Iisalmi, Kuopio, Siilinjärvi | 36,5 (123) | 44,6 (41) |
Varsinais-Suomi | Uusikaupunki | 38,7 (29) | 55,2 (16) |
Koko aineisto | 50,6 (1725) | 50,2 (449) |
*Mahdollisuus keskustella koulussa aikuisen kanssa mieltä painavista asioista, % kysymykseen vastanneista ko. hyvinvointialueella: Indikaattori tuottaa tietoa niiden nuorten osuudesta (%), joilla on koulussa joku aikuinen, jonka kanssa voi tarvittaessa keskustella mieltä painavista asioista. Indikaattori perustuu kysymykseen: ”Onko koulussasi joku aikuinen, jonka kanssa voit keskustella, jos mieltäsi painaa jokin asia?”. Vastausvaihtoehdot: 1) ei, 2) kyllä, 3) en tiedä. Tarkastelussa ovat vastaajat, jotka ovat ilmoittaneet vaihtoehdon 2.
**On masennusoireita, mutta ei ole kertonut kenellekään, % masentuneista ko. hyvinvointialueella: Indikaattori tuottaa tietoa niiden nuorten osuudesta (%), joilla on masennusoireita (PHQ-9-A ≥ 10 kerran), eivätkä ole kertonut niistä kenellekään. Indikaattori perustuu kysymykseen: Oletko ollut viimeisen kahden viikon aikana huolissasi mielialastasi? Vastausvaihdot 1) en, 2) kyllä, olen kertonut asiasta jollekin, 3) kyllä, mutta en ole kertonut asiasta kenellekään. Tarkastelussa ovat vastaajat, jotka ovat ilmoittaneet vaihtoehdon 3.