Tunteet kuuluvat elämään. Myös voimakkaat ja vaihtelevat tunteet ovat tavallinen osa nuoruutta ja kasvua.

Masentunut mieliala on tavallinen ja useimmiten ohimenevä tunnetila. Masentunut mieliala, alakulo ja suru voivat liittyä esimerkiksi eroon, menetykseen tai pettymykseen.

Masennukseen sairautena eli masennustilaan liittyy yhtenä keskeisenä oireena pitkään jatkuva ja lähes kaiken aikaa esiintyvä masentunut mieliala, jonka lisäksi on todettavissa myös muita oireita. Masennustilassa nuoren psykososiaalinen kehitys on lukkiutunut ja toimintakyky heikentynyt.

Masennustilan ydinoireita ovat:

  • masentunut tai ärtynyt mieliala
  • mielenkiinnon tai mielihyvän kokemisen katoaminen
  • uupumus, väsymys riittävästä levosta huolimatta.

Muita oireita ovat esimerkiksi univaikeudet, ruokahalun muutokset, matala itsetunto, toivottomuus ja itsetuhoisuus. Masennustilassa oireet kestävät yhtäjaksoisesti vähintään kaksi viikkoa.

Mistä apua, jos masentaa?

  • Omasta pahasta olosta kannattaa kertoa jollekin turvalliselle aikuiselle tai hyvälle ystävälle.
  • Voit myös löytää apua netistä sekä erilaisista auttavista puhelinnumeroista ja chateista.
  • Tarvittaessa on hyvä hakea apua ammattilaiselta.
  • Voit saada apua esimerkiksi kouluterveydenhoitajalta, koululääkäriltä, koulupsykologilta tai koulukuraattorilta. He auttavat tarvittaessa lisätuen pariin.

Apua ja tukea verkosta tai puhelimitse

Lasten ja nuorten puhelin 116 111 (ma–pe klo 14–20 ja la–su klo 17–20). Puhelin on avoinna vuoden jokaisena päivänä. Puhelu on ilmainen, ja yhteyttä voi ottaa nimettömästi.

Lasten ja nuorten chat (nuortennetti.fi)

Lasten ja nuorten puhelimen kirjepalvelu

Mielenterveystalo.fi, nuorille suunnattuja omahoito-ohjelmia

Mieli – Suomen mielenterveys ry, tietoa ja harjoituksia sekä tukea elämän eri tilanteisiin.

Nuorten kriisipiste, maksutonta ja luottamuksellista keskusteluapua kriisityöntekijän kanssa 12–29-vuotiaille nuorille, aikuisille, pareille ja nuorten perheille.

Poikien puhelin 0800 94884 (arkisin klo 13–18)

Sekasin-chat arkisin klo 9-24 ja viikonloppuisin klo 15-24

SOS-lapsikylän Apuu-chat, Kaikille 7–15-vuotiaille lapsille, jotka tuntevat olonsa uhatuksi tai turvattomaksi. Chat on auki klo 9–22 joka päivä.

Valtakunnallinen kriisipuhelin 09 2525 0111 (päivystää 24 tuntia vuorokaudessa joka päivä).