IMAGINE-konsortiomme tukee valtakunnallisessa mielenterveysstrategiassa asetettua vaikuttavien menetelmien käyttöönoton ja juurruttamisen tavoitetta, laajentaa sen kohderyhmiä ja toimintaympäristöjä ja mahdollistaa nuorten ja työntekijöiden aiempaa laajemman osallisuuden interventioiden käyttöönotossa.
Olemme asettaneet hankkeelle neljä vaikuttavuustavoitetta:
1. Tutkimusperusteiset nuorten mielenterveysinterventiot vakiintuneiksi
Otamme käyttöön ja vakiinnutamme nuorille suunniteltuja, tutkimusnäyttöön perustuvia mielenterveysongelmien ehkäisyyn ja varhaiseen hoitoon tarkoitettuja interventioita. IMAGINE-konsortiossa keskitytään neljään psykososiaaliseen lyhytinterventioon:
1) Nuorten vuorovaikutusohjanta (IPC-N; engl. Interpersonal Counselling for Adolescents) lievään ja keskivaikeaan masennukseen opiskeluhuollossa,
2) Ryhmät kuntoon -interventio (G4H; engl. Groups for health) korkeakouluopiskelijoille yksinäisyyden vaaran vähentämiseksi ja sosiaalisen osallisuuden lisäämiseksi,
3) Tosi minä treeni -interventio nuorten sosiaalisen tilanteiden pelon hoitona.
Näitä kolmea interventiota toteutetaan psykiatristen palveluiden ulkopuolella eli opiskeluhuollossa ja yliopisto-opiskelijoille suunnattuna hyvinvointikurssina.
4) myötätuntotyöskentely yhdistettyä virtuaalitodellisuudessa tapahtuvaan taitoharjoitteluun (CFT+VR; engl. Compassion-focused therapy with Virtual Reality) valtion koulukoteihin ja vankiloihin sijoitetuille nuorille.
Nuorten ja työntekijöiden osallistamisen kautta voidaan parantaa mielenterveysinterventioiden hyväksyttävyyttä ja saavutettavuutta sekä muokata interventioita huomiomaan suomalaisten toimintaympäristöjen asettamat vaatimukset
2. Nuorten mielenterveysinterventioiden vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus sekä suunnitelmallinen käyttöönotto ja juurruttaminen Suomeen
Nuorten mielenterveysinterventioiden vaikuttavuus-, kustannusvaikuttavuus- ja käyttöönotto- sekä juurruttamistutkimus on kriittistä toimivan nuorten mielenterveyden palvelujärjestelmän rakentamiseksi. IMAGINE-konsortiossa tavoitteenamme onkin:
- Tutkia neljän edellä mainitun (IPC-N, G4H, TMT ja CFT+VR) mielenterveysintervention vaikuttavuutta ja kustannusvaikuttavuutta suomalaisilla nuorilla.
- Tunnistaa mielenterveysinterventioiden toteutumisen, hoitovasteen ja kustannusvaikuttavuuden keskeisiä ennustetekijöitä.
- Tutkia Nuorten vuorovaikutusohjannan (IPC-N) käyttöönottoa ja juurruttamista Suomeen kansallisella, alueellisella (yhteistyö- ja hyvinvointialueet) ja paikallisella (koulut) tasolla.
3. Nuorten osallistuminen ja osallistaminen mielenterveysinterventioihin ja niiden käyttöönottoon
Mielenterveys lisää osallisuutta yhteiskunnassa. Samalla osallisuus, yhdenvertaisuuden huomioiminen ja motivaatioon liittyvät tekijät lisäävät nuorten osallistumista mielenterveysinterventioihin. IMAGINE-konsortiossa tuemme nuorten osallisuuden ja yhdenvertaisuuden toteutumista yhteiskunnassa sekä etsimme keinoja kasvattaa valmiutta osallistua ja sitoutua mielenterveysinterventioihin. Tavoitteenamme on:
- Tarkastella mielenterveysinterventioihin osallistuvien nuorten sekä työntekijöiden kanssa sitä, miten nuorten osallisuus ja yhdenvertaisuus toteutuvat niissä (haastattelut, havainnointi, osallisuusmittarit).
- Tukea nuorille suunnattujen mielenterveysinterventioiden kehittämistä siten, että nuorten osallisuus ja yhdenvertaisuus tulisivat parhaalla mahdollisella tavalla huomioiduiksi.
- Kerätä tietoa nuorten hoitoon ohjautumiseen, hoitomotivaatioon ja hoidon toteutumiseen vaikuttavista tekijöistä, jotta voidaan tavoittaa entistä suurempi osa hoitoa tarvitsevista nuorista.
4. Nuorten mielenterveysinterventioiden toteutukseen hyvät toimintamallit
Nuorten mielenterveysinterventioiden käyttöönottoa ja juurruttamista voidaan edistää tehokkaalla tuella ja strategioilla, joilla käyttöönoton ja juurruttamisen esteitä tai hidasteita vähennetään, sekä toimenpiteillä, jotka edistävät intervention tavoitteiden toteutumista. Tavoitteenamme on:
- Luoda suomalaisille nuorten mielenterveystyön johtajille ja suunnittelijoille toiminnanohjausjärjestelmä eli työkalupakki, jolla edistetään nuorten mielenterveysinterventioiden suunnitelmallista käyttöönottoa ja juurruttamista, sekä tutkia sen vaikutusta.
- Vahvistaa tutkimukseen nojaavaa suunnitelmallisen käyttöönoton ja juurruttamisen osaamista mielenterveysinterventioiden käyttöönotosta vastaavien viranhaltijoiden, toimihenkilöiden ja päättäjien joukossa kansallisesti, yhteistyö- ja hyvinvointialueilla sekä kouluissa.
- Kehittää näyttöön perustuvien interventioiden hallinta- ja seurantaprosesseja moniammatillisessa työssä nuorten parissa.
- Tarkastella interventioiden vaikutuksia niin nuorten, työntekijöiden kuin toimintaympäristöjen näkökulmista, kun levitetään terapeuttisia interventioita psykiatristen palveluiden ulkopuolelle ja työntekijöille, joilla ei välttämättä ole mielenterveystyön pohjakoulutusta
- Selvittää digitaalisen teknologian mahdollisuuksia osana nuorten perustason mielenterveyspalveluita.