Nuorten riski mielenterveysongelmiin on korkea, mutta heidän sitoutumisensa hoitoon ja palveluihin on heikko. Eri palveluissa asetetut tavoitteet edistää lasten ja nuorten osallisuutta toimivatkin osaltaan niin hoitoon sitoutumisen kuin nuorten mielen hyvinvoinninkin hyväksi. Mielenterveyden haasteet voivat yhtäältä heikentää kokemusta osallisuudesta ja toisaalta heikompi osallisuuden kokemus saattaa haitata psyykkistä toimintakykyä.
”Nuorten osallistaminen palvelujen suunnitteluun ja toteutukseen voi auttaa ylittämään monia esteitä, joita he kohtaavat avun hakemisessa. Useissa kansallisissa selvityksissä on toistuvasti raportoitu esimerkiksi lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen sirpaleisuudesta sekä puutteista yhdenvertaisuudessa”, sanoo yliopistotutkija Päivi Berg.
IMAGINE-hankkeen tuoreessa tutkimuskatsauksessa selvitettiin, miten mielenterveyspalveluiden kehittämisessä on käytetty nuoria osallistavia menetelmiä. Näyttöön perustuvaa tutkimustietoa osallisuudesta ja nuorten osallistamisesta mielenterveysongelmien sekä tarkemmin masennuksen ehkäisyyn ja hoitoon tarkoitettujen menetelmien kehittämisessä on toistaiseksi varsin vähän.
Osallisuuden pohjana arvostus
Katsauksen perusteella nuoret kokivat useasti elävänsä aikuiskeskeisessä maailmassa ja toivoivat, että heitä kuunneltaisiin ja heidän kokemuksiaan hyödynnettäisiin. Aikuisten menetelmistä koettiin puuttuvan nuorten näkökulma, arvostus ja ymmärrys sekä taito esittää asioita tavalla, joka tavoittaa nuoret. Myös osallistamiseen pyrittäessä nuoria kuullaan pääosin aikuisten ehdoilla tai he ovat konsultteja aikuisten projekteissa.
”Osallisuus voi olla alkuun haastavaa, jos sitoutuminen yhteisöön on vaikeaa tai nuorten arvostus tuntuu vähäiseltä”, Berg toteaa.
”Nuoret olivat helpottuneita, kun heitä kuunneltiin ja he tulivat ymmärretyksi, sekä tyytyväisiä siitä, ettei heidän ideoitaan tai ajatuksiaan sivuutettu, vaan vuorovaikutus oli positiivista ja avointa.”
Osallistamisen tavat eri menetelmiä kehitettäessä vaihtelivat nuorille suunnatuista palautekyselyistä kanssatutkijuuteen. Bergin mukaan nuorten osallisuuden taso tutkimuksessa ei kuitenkaan välttämättä kerro sen paremmuudesta tai huonommuudesta. Osallisuustyössä ei myöskään ole itseisarvona rajata sitä yksilölähtöiseksi näkökulmaksi, vaan joskus on arvokasta korostaa yhteisöllistä osallisuutta, jossa on mukana nuoren lähipiiriin tai yhteisöön kuuluvia henkilöitä.
Katsauksen havaintojen perusteella voi olla mielekästä käyttää nuoria kokemusasiantuntijoina läpi koko prosessin, jos halutaan vaikkapa kehittää uusi menetelmä. Jos taas tarpeen on kehittää jo olemassa olevaa interventiota, voi olla järkevintä pyytää nuorilta siitä palautetta työryhmissä, haastattelujen avulla ja kyselyillä. Vastaavasti jos nuoret halutaan saada motivoitumaan palaute- tai arviointilomakkeen täyttämiseen, lomakkeen suunnitteluun voi olla hyödyllistä kutsua nuoria mukaan.
Suomessa osallisuuden toteutumista tuetaan valtio-ohjauksen keinoin. Sen lisäksi tavoitetta lasten ja nuorten osallisuudesta tukevat eri palvelusektoreilla kehitetyt käytännöt, jotka tähtäävät lasten ja nuorten kuulemiseen. Nuorten osallisuuden ja sen myötä myös yhdenvertaisuuden edistämiseksi on tarpeen kehittää eri ammattilaisten osaamista ja luoda hyviä käytäntöjä. Sen pohjaksi tarvitaan lisää tutkittua tietoa nuorten osallistamisesta sekä toimia koulutuksessa, eri ammattikunnissa sekä hoidon ja palvelujen suunnittelussa ja järjestämisessä.